Talvelle 2009 suunnitteilla kaksi Lyhytkarvaisiasaksanseisojan pentuetta.
Kummatkin urokset tulen näkemään ja kokemaan käytännön metsästyksessä.
Ensimmäisessä pentueessa on vanhempina todella virrakkaita nuoria koiria joilla on vielä tukka takana ja Koe kentät edessä.
Mutta ovat kumminkin näytöt antaneet kehityskelpoisuudestaan niin maastossa kuin rakenteeltaan.
Ja yksi on varmaa tälle nuorelle parille meno maistuu ja sitä odotamme tulevilta pennuiltakin.
Vanhempien sukutaulut kertovat omaa kieltään, Suomen huippu kasvattajien jalostuskoiria. Mutta silti se mitä pidän itse tärkeänä jalostus työssäni, ripaus aivan uutta huolella valittua käytännössä koettua ja testattua vierasta verta joka pitää meidän koirien veren vettä sakeampana.

Emä: Katajakankaan Gunilla Fin 10952/06A
Äitinsä hermoilla ja Isänsä kiivaudella varustettu hyvä linnunkäsittelijä.
Gunilla on kolme starttia Avo luokan kokeessa tuloksena 3XAvo2.
Näyttelystä on Serti.

Isä: Todella kestävä & hyvällä Glyyvarilla varustettu lupaava nuori uros Dk´s Jelkerolle FIN38202/07A
Rollen Ominaisuudet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen ja tiedän että tästä koirasta kuullaan vielä!
Rolle on kerran käynyt näyttelyssä ja saanut EH:n
Toisessa pentueessa on vanhempina monipuolisia joka paikan höyliä joilla on jo näyttöjäkin koe - ja näyttelykentiltä. Näillä koirilla metsästys kestävyys on itseis-arvo yhtälailla kuin se että ne ovat metsässä parhaimmillaan mitä me tietysti odotamme myös tulevilta pennuilta tulevaisuudessa.

Emä:Fin Kva Dk`s Victoria fin 16527/03A . Viki Koira joka on omistanut elämänsä kaiken riistan nopealle löytymiselle!

Isä:FMVA SMVA SVVA Altersundets Iver S16169/2004A Monipuolisuuden perikuva.

Jonka sukupuolileima selveää kokeilematta jalkoväliä!
Iver on rauhallinen luonteeltaan kotioloissa mutta silloin kun alkaa tosi toimet niin virtaa riittää ja Iver on valmis antamaan kaikkensa ohjaajalleen.
Niin metsät,pellot ja tunturit ovat tuttuja jahtimaita Iverille
Iveriä on testattu ja kokeiltu monelta kantilta eri kokeissa ja testeissä.
Tässäpä muutamia:
-Metsästys koe Voi 1
-Toko Avo 1
-Luonnetesti ok
Lonkat ovat Aa:t
Valion arvoja on tällä hetkellä Suomen ja Ruotsin muotovalio. Ruotsin Vetovalio.
Jos olet TOSI NAINEN TAHI MIES joka viihdyt maastossa.
Sinun ei tarvitse olla kaiken kokenut, mutta jos tiedät että sinussa on potkua ja potentiaalia tähän hienoon harrastukseen niin ota ihmeessä yhteyttä!
Kerron mielelläni lisää ja katsotaan riittääkö näistä sinulle jahtikaveria tuleville reissuillesi.
Kaitsu puh:045:1112100