Don Korleone`s Donaria Barzini Fin35270/01C 
Don Korleone´s Donaria Barzini, kutsumanimeltään Ylva syntyi 04.05.2001 Päivi Natrin kenneliin Etelä-Pohjanmaalle josta hänet vuonna 2003 haimme. Ylva tuli meille metsästyskäyttöön, täyttämään sen hetkistä koiravajetta. Ylvan erikoisosaamista lintutyöskentelyn lisäksi ovat jänis- ja petotyöskentely. Se ajaa komealla haukulla niin kettua kuin jänistäkin. Nopeus on sen valtti, harvoin rusakko kestää sen ajossa aavalla pitkään. "Olimme Ylvan kanssa ensimmäistä kertaa maastossa. Saimme pari lintutilannetta aikaiseksi. Kaikki oli niinkuin ennakkoon oli varauduttu, pientä paukun jälkeistä lämpenemistä, muuten kaikki ok. Sitten alkoi tapahtua, rusakko potkaisi koiran edestä täyteen vauhtiin. Nuori isäntä tuumasi minulle, että jopas tuli pupelle kiire. Ylva katosi suoraa huutoa horisonttiin rusakon perässä ja olin varma, että se menee maantielle ja jää auton alle. Lähdimme kävelemään autolle päästäksemme Ylvan perään. Jonkun matkaa käveltyämme nuori isäntä huomasi noin kilometrin päässä liikettä kynnöksellä. Kuinkas ollakkaan Ylvahan sieltä tuli kovalla kiireellä meitä kohti. Siitäkös meillä riemu repesi kun huomasimme että sillä on rusakko suussa. Ties mistä asti se toi meille rusakon käteen istuallaan luovuttaen ja kertaakaan pudottamatta. Ylva oli lunastanut paikkansa meillä.
Ylvan saavutukset: - näyttely 3 x serti - Rovaniemellä 2004 Ylva valittin kauneimmaksi Suomessa kasvatetuksi lyhytkarvaiseksi Saksanseisojanartuksi - KAER Nuo2
Ylvaa ei ole käytetty kokeissa enempää koska sillä on C-lonkat ja sitä ei voi käyttää jalostukseen vaikka muita avuja olisikin.
|